Poron elämä

Synnyin valoisana toukokuun yönä kevätauringon sulattamaan pälvipaikkaan vielä osittain
lumisessa metsässä. Ympärillä moni muukin vaadin nuoli vastasyntyneiden vasojensa turkkeja
kuivaksi. Jo parin tunnin kuluttua seurasimme emojamme horjuvin koivin. Olin 5 kg painava
komea koiras vasa. Vaatimen maito on rasvaista ja ravitsevaa, sen voimalla painoni nousee
nopeasti, ja lisäravinnoksi maistelen kaikkea syötäväksi kelpaavaa. Pikkuiset sarvet alkavat myös
kasvaa vauhdilla ja pehmoinen turkkini vaihtuu kesän aikana sileään poron karvaan.

Juhannuksen tienoilla hyttyset ja mäkärät käyvät suurina parvina kimppuun ja saavat porot
kokoontumaan laumoiksi. Keskiyön auringossa ihmiset kulkevat metsässä ja ajavat porotokat
erotusaitoihin. Siellä jokaisen pikkuvasan korvaan leikataan sama merkki kuin emollaan, ja siitä
tunnistetaan poron omistaja. Merkinnän jälkeen kesä jatkuu vapaana metsässä.

Syksyn tullen painan jo melkein 40 kg ja sarveni on 35 cm pitkät. Syön heinää, lehtiä, marjoja,
kukkia, varpuja ja vielä myös emon maitoa. Sienet on herkkua, niitä syömällä poro lihoo ja
vahvistuu talven varalle.
Koko kesän porojen sarvet on olleet karvapeitteiset ja pehmeät. Kun porojen rykimäaika lähestyy
syyskuussa, karvapeite putsataan sarvista pois hinkkaamalla niitä puihin. Nyt sarvet on puhtaat ja
kovat ja isot hirvaat on valmiita taistelemaan naaraista.

Taas ihmiset tulevat metsään ja ohjaavat hirvaiden kokoamat haaremit erotusaitaan. Siellä porot
luetaan ja merkitään kirjoihin kuinka monta poroa on kullakin omistajalla. Samalla erotellaan
teuraaksi menevät ja metsään palaaville annetaan rokotus loisia vastaan. Kesän aikana monta
vasaa on kadonnut. Pedot, kuten karhu, susi, ahma, ilves, sekä huonot säät, hankala maasto ja
autojen ja junien törmäykset on koituneet monen poron kohtaloksi. Koska olen komea kookas
poropoika ja emoni on rauhallinen ja hyväluonteinen, minusta tulee isona ajohärkä. Jatkamme
syksyä emon kanssa metsässä.


Kun ensilumi sataa maahan, emo ottaa suunnan kohti kotia. Kokemukseni ihmisistä on kesän
merkkauksesta ja syksyn erotuksesta. Siellä minua pidettiin kiinni ja jouduin etsimään emoani
kovaan ääneen roukumalla, siksi olen varautunut ja arka. Kotifarmilla ruokaämpärin kolina ja
jäkäläsäkin kahina karkottaa vanhat pelot ja kesyynnyn nopeasti.

Ennen joulua rykimäajan jälkeen urosporot eli hirvaat pudottavat sarvensa, vasat ja naarasporot eli
vaatimet pudottavat ne keväällä. Talven ajan opettelen luottamaan ihmisiin ja kevättalvella ennen
lumien sulamista saan ensimmäistä kertaa päitset päähäni ja opettelen kulkemaan talutettuna
ihmisen perässä. Emo odottaa uuden vasan syntymistä ja häätää minut pois. Sarveni irtoavat ja
kun lumi alkaa sulaa ja metsässä on ruokaa riittävästi, pääsen taas vapaaksi metsään. Talven
aikana en ole kasvanut ollenkaan, mutta kesän tullessa alan taas kasvaa ja vahvistua.

Toisena kesänä poron vasa on nimeltään ”urakka”. Kuljen muiden nuorten porojen kanssa
laumassa ja kasvatan edellisvuotta komeammat sarvet. Uudet pikkuvasat saavat korvamerkkinsä
kesällä, mutta meidän urakoiden ei tarvitse enää jännittää. Olen jo tottunut ihmisiin eikä
joutuminen erotusaitaan pelota. Syksyn tullessa tytöt alkavat kiinnostaa niin ettei syömään ehdi,
mutta isot hirvaat häätävät uteliaat pikkupojat pois laumasta. Kun talvi tulee, osaan jo itse
hakeutua kotiin ruoka-astioiden ääreen.

Toinen talvi menee vetoporon taitoja opetellen. Minulle puetaan valjaat ja saan vetää
autonrengasta perässäni. Kun se sujuu pomppimatta pääsen kokeilemaan harjoitusreen
kiskomista. Kun riittävän monta kertaa olen rämpinyt umpihangessa ajoreitin sivussa, alan
ymmärtää reitin seuraamisen edut. Pitää myös oppia odottamaan lähtöpaikalla hermostumatta ja
pysymään jonossa rynnimättä toisista ohi. Maaliin tulo pitää myös suorittaa kunnialla eikä ihmisten
arvaamattomista liikkeistä saa pillastua. Olen tottunut valjaiden pukemiseen ja ihmisiin, mutta en
pidä silittelystä ja taputtelusta, katsoa saa mutta ei koskea. Keväällä saan muovisen numeroidun
merkin, piltan, korvaani merkiksi että olen porokoulua käynyt.

Kolmantena kesänä nimitys porolle on ”vuorso”. Olen jo hyvän kokoinen ja kesän jälkeen saatan
onnistua keräämään itselleni pienen haaremin naaraista. Sarveni ovat entistä komeammat.
Jokaisella porolla on omanlaisensa sarvet ja ne on suurimmillaan noin 7 vuotiaalla.
Jos edellisen talven ajoharjoitukset on menneet hyvin, tulevana talvena pääsen oikeisiin töihin.
Vedän rekeä mielelläni, koska aina kierroksen jälkeen saan hyvän annoksen herkullista jäkälää.

Ajopäiväkirjalla tarkkaillaan että kukaan ei joudu työskentelemään liikaa ja isokokoisimmat
asiakkaat pyritään ohjaamaan kokeneiden isojen vetoporojen rekeen.
Keväällä ennen metsään lähtöä minut kuohitaan häräksi. Sillä halutaan estää loukkaantuminen
hirvaiden välisissä taistoissa ja varmistaa että olen vahva ja hyväkuntoinen kun työt talvella alkavat.

Neljäntenä vuonna nimitys porolle on ”kunteus”. Olen nyt vahva oikea vetoporo ja teen työtä talvisesongin ajan. Keväällä saan korvaani matkailupiltan, pyöreän muovimerkin, joka todistaa että
olen koulutettu ajokas. Jos joudun onnettomuuteen tai pedon kynsiin, matkailupiltan omistavasta
porosta maksetaan normaalia poroa korkeampi korvaus. Onhan kyse työtä tekevästä koulutetusta eläimestä.

Viisivuotias poro on ”kosatus”. Kuusivuotiaan nimitys on ”maakkana”, silloin poro on vihdoin
täysikasvuinen. Seitsemän vuotiasta kutsutaan ”nimilopuksi”, kahdeksanvuotias on ”toisen kerran nimiloppu”. Jos kaikki menee hyvin saatan tehdä töitä 16 vuotiaaksi asti ja elää jopa 20 vuotiaaksi.

Katso lisää ajankohtaisia tunnelmia Facebookista ja Instagramistamme.

Tutustu myös porosafareihin.